Kimfohjelma2019

Taiteellisten johtajien tervehdys Kemiönsaaren Musiikkijuhlilla on huomioitu vuosittain säveltäjiä, joiden merkki- vuosi on ajankohtainen. Tänä vuonna on Clara Schumannin 200. juhlavuosi ja siitä lähti liikkeelle ajatus valita ohjelmaan laajemminkin naissäveltäjiä. Ohjelmas- samme on Claran lisäksi mukana itävaltalainen Maria Theresia von Paradis, saksalainen Fanny Mendelssohn-Hensel, ranskalaiset Mélanie Bonis ja Nadia Boulanger, amerikkalainen Amy Beach, kreikkalainen Konstantia Gourzi sekä Kaija Saariaho. Tänä kesänä kuullaan kantaesitykset kahdelta säveltäjältä. Jyrki Linjaman Jousi- kvartetto nro 2 saa kantaesityksensä Karunassa ja Olli Kortekankaan meille taiteellisille johtajille 50-vuotislahjaksi sävelletty Due per due Salon Veturitallissa. Kemiönsaari ja sen lähialueet ovat festivaalille todellinen runsaudensarvi konserttipaikkojen suhteen. Lähes vuosittain saamme esitellä uusia konsertti- paikkoja, joita tämän kesän ohjelmassa ovat Söderlångvikin Vaunumuseo ja Wijkin kartano. Molemmissa konserttipaikoissa pääsee yleisö kuulemaan lisää paikan historiasta oppaiden kertomana. Taiteilijavieraiksi olemme kutsuneet ennätysmäärän esiintyjiä, jotka ovat ensi kertaa Kemiönsaaren Musiikkijuhlilla. Suomalaisten sopraanoiden terävintä ja monipuolisinta kärkeä edustava Tuuli Lindeberg, ukrainalaissyntyinen pianisti Milana Chernyavska, alttoviulukilpailuissa menestynyt kiinalainen Diyang Mei, vahvaa sellistiuraa tekevä Senja Rummukainen sekä monipuolinen huilisti Hanna Juutilainen. Uusi tuttavuus on myös Avanti! Ensemble, joka esittää periodisoit- timin musiikkia Agricolan ajoilta ja 1600-luvun Lontoosta nykyaikaan. Aiemmilta vuosilta tuttuja taiteilijoita ovat alttoviulisti Hariolf Schlichtig, viulisti Petri Aarnio, kitaristi Petri Kumela sekä sellisti Samuli Peltonen. Ensi kertaa festivaalillamme kuullaan jouhikkoa, jonka parissa mestaroi Ilkka Heinonen. Jouhikko on kokenut uusrenessanssin ja on monipuolisesti käytetty niin kansanmusiikissa kuin vanhan musiikin kokoonpanoissa unohtamatta, että soittimelle sävelletäänmyös uuttamusiikkia. Kiitokset yhteistyökumppaneille, tukijoille ja vapaaehtoisille, jotka teette mahdol- liseksi kuulla 21. kerran kamarimusiikkia Kemiönsaarella! Sydämellisesti tervetuloa! Taiteelliset johtajat Katinka Korkeala ja Sonja Korkeala

RkJQdWJsaXNoZXIy NTg5MjY=