KEMIÖNSAAREN KONSERTTIPAIKAT 2023
Kamarimusiikin helmiä Kemiönsaaren kauniissa kulttuurimaisemissa jo vuodesta 1999 lähtien. Kuvaa klikkaamalla saat lisätietoja konserttipaikasta.









Kemiön kirkko
Suomenkulmantie 13, 25700 KEMIÖ
Kemiön Pyhän Andreaksen kirkon muurit ovat peräisin 1300-luvulta. Kauniit tähtiholvit muurasi 1400-luvun keskivaiheilla muurarimestari Petrus Murator de Kymitto. Hän vastasi myöhemmin Turun tuomiokirkon vastaavanlaisista töistä. Vanhan muistiinpanon mukaan holvit maalattiin vuonna 1469. Kirkon torni rakennettiin vuonna 1781 salaman aiheuttaman tulipalon jälkeen. Kirkko on myös omistettu Neitsyt Maarialle. Kirkon alttari-ikkunan lasimaalauksen kustansi seudun oma poika, Amos Anderson ja sen piirsi professori Armas Lindgren. Kirkon kuuluisimpiin taideteoksiin luetaan entinen alttaritaulu, jonka Elin Danielsson-Gambogi maalasi vuonna 1879 Florensissa, Italiassa.
Kemiönsaaren seurakunnan verkkosivut »»
ESTEETTÖMYYS KONSERTTIKÄVIJÄLLE
- Pääsisäänkäynnistä esteetön sisäänkäynti pyörätuolilla
- Inva-pysäköinti pääsisäänkäynnin edessä, kiviaidan ulkopuolella
- Erillisessä rakennuksessa parkkipaikan toisella puolella inva-WC
- Kirkossa lainattava pyörätuoli
- Pyörätuolipaikat (2 kpl) musiikkijuhlien konsertteihin löytyvät saarnastuolin molemmilta puolin, paikat 21 ja 28 - rivi 4. Lisäpaikat: tiedustelut musikfestspel(at)kimitoon.fi

Karunan kirkko
Karunan kirkkotie 66, 21590 KARUNA
Kirkko on rakennettu 1908-1910 Josef Stenbäckin suunnittelemana Karunan harmaasta graniitista. Tyyli edustaa kansallisromantiikkaa. Kirkko on tornillinen pitkäkirkko. Torni on sijoitettu pohjakaavaan epäsymmetrisesti kaakkoon. Etelässä kirkkoon liittyy puolipyöreä eteisabsidi. Kuori on itäpuolessa. Kirkkosalin keskellä olevassa betonisessa tähtiholvissa ja vyökaarissa on köynnöskoristelua, muuten kirkko on sisältä rapattu valkoiseksi. Kirkonkellot ovat vuodelta 1689.
Ilmari Launis on suunnitellut kirkon alttarilasimaalaukset (”Ristiinnaulittu, jonka juurelta vuotaa elämän veden virta” sekä sivuilla ”Kalkkia ja leipää kantavat enkelit”). Kirkkoa on luonnehdittu yhdeksi Suomen onnistuneimmista ja kauneimmista kansallisromanttisista kirkoista ja se onkin suosittu vihkikirkko.
____________________________________________________________________________

Söderlångvikin kartano
Amos Andersonintie 2, 25870 DRAGSFJÄRD
Söderlångvik on kartano sanan laajimmassa merkityksessä, sillä siihen kuuluvat museo, puutarha, taide, tapahtumat, käsityöt, luonto, maanviljely ja paljon muuta.
Söderlångvikin kartanon perusti Amos Anderson (1878–1961). Kartanon museo kertoo hänen elämäntarinansa.
Söderlångvik tarjoaa puitteet unohtumattomalle elämykselle kauneimmassa ympäristössä, jonka saaristo ja suomalainen kulttuuriperintö voivat vain tarjota.
____________________________________________________________________________

Sandön kartano
Santasaarentie 405, 25730 MJÖSUND
Sandön kartano muodostettiin kahdesta keskiaikaisesta kirkkotilasta, jotka siirtyivät Kustaa Vaasan aikana kruunulle ja lahjoitettiin 1565 Klaus Kristerinpoika Hornille. Kartano oli Horn-suvun omistuksessa 1600-luvun lopulle, jolloin se peruutettiin kruunulle. Tilasta muodostettiin ratsutila, joka ostettiin perinnöksi 1756. Perimätiedon mukaan päärakennus rakennettiin isonvihan jälkeen vanhalle kivijalalle samantyyppisenä kuin sitä edeltänyt rakennus.
(Lähde: Museovirasto » )

Dragsfjärdin kirkko
Kappelimäentie 5, 25870 Dragsfjärd
Dragsfjärdin kirkon. Se nimettiin avajaisissa vuonna 1755 Adolfin kirkoksi silloisen kuninkaan Adolf Fredrikin mukaan. Kirkko rakennettiin vuodelta 1695 olleen Drage-kappelin sijaan. Sitäkin oli edeltänyt vanhempi kappeli. Kellotapuli rakennettiin vuonna 1763. Kirkon vanhimpiin esineisiin kuuluu puinen krusifiksi vuodelta 1689. Muista taideteoksista mainittakoon Kristus Getsemanessa -taulu, jonka B. A. Godenhjelm maalasi 1850-luvulla. Dragsfjärdin kappeliseurakunnasta tuli vuonna 1903 oma pastoraatti omine kirkkoherroineen

Västanfjärdin vanha kirkko
Kirkkokaari 12, 25830 VÄSTANFJÄRD
Pyhän Jaakopin kahdeksankulmainen puukirkko Västanfjärdissä vihittiin vuonna 1759 toinen syyskuuta pidetyn ensimmäisen jumalanpalveluksen yhteydessä. Ainakin kaksi kappelia on edeltänyt nykyistä. Ensimmäisestä maininta 1623 saarnatalona ja myöhempi rakennettu 1657. Kirkko on rakennustyyliltään Nötön kirkon sisarkirkko. Vuonna 1763 kirkko sai kirkkotapulin. Västanfjärdin kappeliseurakunta erotettiin vuonna 1904 omaksi pastoraatiksi ja sai silloin oman kirkkoherran. Se oli silloin ollut kappeli 1600-luvulta ja sillä oli ollut oma kappalainen vuodesta 1779. Yhteisellä kappalaisella oli ollut oma asuinpaikka Sirnäsissä vuosina1637-1695. Tämä kappalainen palveli kaikkia kappeliseurakuntia

Labbnäsin lomakoti
Labbnäsintie 66, 25870 DRAGSFJÄRD
Labbnäsin lomakoti tarjoaa rauhallista ja luonnonläheistä majoitusta entisessä pappilassa. Pappilan lahjoitti Amos Anderson Kemiönsaaaren ruotsinkielisille martoille. Tarjolla on hyvää á la Martha ruokaa, saariston herkkuja sekä kunnon kotiruokaa viihtyisissä ruokasaleissa, joista on näköala Dragsfjärd-järvelle. Labnnäs on keskellä Kemiönsaarta. Viisi kilometriä matkaa Taalintehtaalle jossa kesäisin Suomen vilkkain maaseututori. Täältä voi jatkaa matkaa ulkosaaristoon. Vastakkaisessa suunnassa on Kemiö hyvine yhteyksineen mantereelle ja kaupunkeihin.

Salon Taidemuseo Veturitalli
Salon yli 100-vuotias veturitalli on saanut uuden käyttötarkoituksen. Nykyisin se toimii taidemuseona. Alun perin kaksipilttuiseksi rakennettu veturitalli on käynyt läpi useita laajennusvaiheita. Niistä viimeisen tuloksena rakennus on muutettu nykyaikaiseksi taidemuseoksi. Vanha tiilinen osa on kunnostettu näyttelyhalleiksi ja kylkeen on rakennettu uusi osa, jossa sijaitsevat toimisto- ja työtilat, taideteosten säilytystilat sekä kahvila. Saneerauksen ja uudisrakennuksen suunnittelusta vastasi kaupunginarkkitehti Lauri Hollmén. Taidemuseona Veturitalli avattiin lokakuussa 1998. Taidemuseoksi veturitalli on muutettu kunnioittamalla rakennuksen historiaa. Monin paikoin on jätetty yksityiskohtia muistuttamaan rakennuksen aiemmista toiminnoista.