KEMIÖNSAAREN MUSIIKKI-TANSSILEIRI 2025

Kemiönsaaren musiikki-tanssileiri järjestetään 23.–28.6.2025 Kemiössä yhteistyössä Musiikkiopisto Arkipelagin ja Pianoauran kanssa.

Tänä kesänä leiri avaa ovensa myös aikuisille ja siten myös perheille. Tervetuloa!

Musiikkileiri

Jokainen oppilas saa opetusta omassa soittimessaan sekä osallistuu yhteissoittoryhmiin ja orkesteriin. Leirillä on myös mahdollista ottaa sivuaineeksi esimerkiksi tanssin!

Iltaisin leirillä on yhteistä ohjattua toimintaa, johon sisältyy erilaisia pelejä ja leikkejä. Yhtenä iltana teemme uintiretken Ekniemeen, jossa on uinnin lisäksi makkaranpaistoa ja saunomista. Leirillä järjestetään kaksi konserttia: perjantai-iltana solistiesiintyjille ja lauantaina päätöskonsertti ryhmille. 

Jousisoittajien ja huilistien päiväohjelmaan kuuluu oma soittotunti, yhteissoitto ja orkesteri. Viikon aikana harjoitellaan myös säestäjän kanssa. Omaan harjoitteluun ja vapaa-aikaan jää myös hyvin aikaa.

Ota mukaan kappaleita, joita haluat soittaa. Saat mielellään myös esittää toivomuksia ja ehdotuksia ohjelmiston suhteen. Muista ottaa mukaan myös säestysnuotit.

Pianistien päiväohjelmaan kuuluu omien soittotuntien lisäksi mm. yhteissoittoa eri kokoonpanoissa. Välillä kokoonnutaan yhteistunneille soittamaan ja kuuntelemaan toistensa esityksiä sekä improvisoimaan. Omaan harjoitteluun ja vapaa-aikaan jää myös hyvin aikaa.

Yhteissoittokavereita löytyy varmasti kaikille, mutta jos leirillä on joku entuudestaan tuttu soittokaveri, kannattaa siitä mainita etukäteen. Ehkäpä saadaan aikaan myös spektaakkeli jossa on mukana tanssijoita!

Mukaan leirille kannattaa ottaa kaikki tällä hetkellä käytössä olevat pianovihot ja irtonuotit. Ehdotuksia ja toiveita ohjelmiston suhteen saa kernaasti esittää.

Tässä linkki videoihin, joissa Pinja ja Silja kertovat leiristä. LINKKI VIDEOIHIN

Tanssileiri

Tanssileiri tarjoaa hauskan ja innostavan kokemuksen jazz- ja nykytanssin parissa. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita – mukaan voivat tulla kaikki vähintään 7-vuotiaat! Tunnit sisältävät leikkejä, tanssitekniikkaa, koreografian harjoittelua ja venyttelyä.

Mukaan tarvitset liikunnalliset vaatteet ja vesipullon. Tärkeintä on iloinen ja avoin mieli!

Tarvittaessa osallistujat jaetaan ryhmiin iän mukaan: esim. 7-11 vuotta ja 12 ja sitä vanhemmat.

Musiikki- ja tanssileiriläiset tekevät myös yhteistyötä.

Tanssileiri

(suluissa yli 20-vuotiaat)

215 € (225 €) musiikkileiri, yksityistunnit 30 min./päivä
285 € (295 €) musiikkileiri, yksityistunnit 45 min./päivä, (toteutetaan mahdollisuuksien mukaan)
215 € (225 €) tanssileiri
110 € (120 €) sivuaine
215 €/285 € + 105 € (225 €/295 € + 120 €) musiikki- JA tanssileiri
175 € patjamajoitus ja ruokailu
1 hh / 50 €/yö Hostel Brusaby
2 hh / 75 €/ yö Hostel Brusaby

Sisar- /perhealennus 35 €. Ensimmäisestä osallistujasta veloitetaan täysi hinta, seuraavat perheenjäsenet saa 35 € alennuksen /osallistuja.

Lasku lähetetään sähköpostitse.
Oppilaspaikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 12.5.2025

pianoaura-logo
arkipelag

Leiripaikka

Amospuiston koulu, Musiikkiopisto Arkipelag ja Villa Lande.

Kartta »»

Lisätietoja:
Minna Lehtonen, leirisuunnittelija
leiri@kimf.fi

Kemiönsaaren Musiikkijuhlayhdistys pidättää oikeuden muutoksiin.

Opettajat
Opettajien esittelyt >>

Riikka Lehtimäki, viulu
Jaakko Mattelmäki, viulu, alttoviulu
Laura Olli, sello
Yordano Nuñez, kontrabasso
Pasi Helin, piano
Jaana Luuppala, piano
Sofianna Salmi, tanssi
Laura Linkola, kantele
Jenny Backman-Pråhl, huilu ja leirinjohtaja leirin aikana

Säestys
Henna Linko

Vapaa-ajan ohjaaja
Milena Niemivirta

Opettajat 2025

Riikka Lehtimäki

Riikka Lehtimäki

Viulunopettaja

Riikka Lehtimäki toimii viulunsoitonopetuksen toimenhaltijana Arkipelagissa ja tietää olevansa kutsumusammatissaan, sillä hän opetti viulunsoittoa kaverilleen jo pienenä tyttönä, kun oli vasta aloittanut viulunsoiton itsekin. Riikka nauttii saadessaan seurata eri ikäisten oppilaitten kehitystä ja kasvua ja olla osa heidän elämäänsä.

Helsingistä Turkuun kotiutunut viulupedagogi on opettamisen lisäksi kartuttanut kokemusta soittamalla erilaisissa orkestereissa ja käynyt soittamassa teatterinkin lavalla. Opiskeluaikana perustettu jousikvartetti antoi motivaatiota soittoon ja innosti esiintymään.

Riikka uskoo yhteismusisoinnin voimaan. Hän johtaa Arkipelagin jousiorkestereita ja pienempiä ryhmiä, joissa harjoitellaan tärkeitä soittotaitoja – toisia kuunnelleen opitaan soiton sujuvuutta ja esiintymistä. Riikka kannustaa oppilaita soittamaan yhdessä ja löytämään soittokaverin, jonka kanssa on kiva musisoida.

Yli 20 opetusvuotta on osoittanut, kuinka tärkeää on opettaa viulunsoiton perusasiat hyvin ja huolellisesti, oppilasta kuunnellen, kannustaa häntä harjoittelemaan ja yhdessä iloita edistymisaskelista. Soittaminen on kivaa, kun oppii ja osaa. Ja sitä osaamista on kiva näyttää muillekin. Riikka rohkaisee oppilaita esiintymään mahdollisimman paljon. Siitä tulee kokemusta ja varmuutta soittoon ja lavalla saa loistaa!

Laura Linkola

Laura Linkola

Kanteleopettaja

Laura Linkola on kantelisti ja kapellimestari, joka nauttii suuresti näiden tehtävien vastakkaisista olemuksista. Intiimi kantelemusisointi kotikonserteissa ja pienissä tiloissa toimii vastapainona sinfoniaorkestereiden suurelle koneistolle.
Linkola on työskennellyt pitkäjänteisesti kanteleensoiton ohjelmiston laajuuden ja saavutettavuuden parissa mm. kehittämällä kanteleohjelmistotietokannan ja sovittamalla eri aikakausien teoksia kanteleokokoonpanoille.
Viimeisen lukuvuoden hän on opettanut kanteleensoittoa Nurmijärven ja Riihimäen musiikkiopistoissa. Opintonsa Linkola on suorittanut Sibelius-Akatemiassa sekä Sveitsin Genevessä ja Lausannessa perehtyen mm. vanhaan musiikkiin.

Jenny Backman-Pråhl

Jenny Backman-Pråhl

Huilunopettaja, lerinjohtaja

Jenny Backman-Pråhl toimii huilunsoitonopettajana ja varhaisiänmusiikkikasvattajana Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa Lohjalla. Opetustehtävien lisäksi huilua on soiteltu eri orkestereissa ja kokoonpanoissa. Koulutuksensa hän on saanut Turun AMK:ssa ja Helsingin Metropoliassa. Huilunsoiton A-kurssi suoritettiin erinomaisin arvosanoin vuonna 2006 Turun Taideakatemiassa. Musiikkipedagogiikan maisteritutkinto valmistui keväällä 2020 Metropolian AMK:ssa. Asumispaikkana on Raaseporin Pinjainen, perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi 10-15 vuoden ikäistä lasta ja kaksi kissaa.

Jaakko Mattelmäki

Jaakko Mattelmäki

Viulunopettaja, alttoviulu

Olen Jaakko Mattelmäki ja toimin viulunsoiton lehtorina Rauman musiikkiopistossa. Johdan myös opiston jousiorkesteria. Soitan viulun lisäksi alttoviulua ja minut voi nähdä tänä vuonna soittamassa esimerkiksi Rauman ja Turun kaupunginteattereissa.

Laura Olli

Laura Olli

Sellonopettaja

Laura Olli toimii sellonsoiton lehtorina Turun konservatoriossa. Opetustyöstä Lauralla on kokemusta yli kahdenkymmenen vuoden ajalta.
Hän on työskennellyt myös orkesterimuusikkona useissa suomalaisissa orkestereissa, mm.Lappeenrannassa, Porissa ja Turussa.
Kamarimusiikkia hän soittaa erilaisissa kokoonpanoissa. Hän on esiintynyt Lemi-Lappeenranta-musiikkijuhlilla, Nauvon kamarimusiikkipäivillä ja Turun musiikkijuhlilla.

Yordano Nuñez

Kontrabasso-opettaja
Pasi Helin

Pasi Helin

Pianonopettaja

Pasi Helin on turkulainen pianisti. Hänen päätyönsä on toimi Turun konservatorion pianonsoiton lehtorina. Lisäksi hän työskentelee vakituisena avustajana Turun filharmonisessa orkesterissa sekä Turun Musiikkiakatemian laululuokan pianistina. Helin tunnetaan aktiivisena kamarimuusikkona ja hän on poikkitaiteellisen Artsoppa ry:n sekä Pianoaura ry:n aktiivijäsen. Musiikin lisäksi yksi hänen intohimoistaan on kestävyysjuoksu ja harvinaista ei ole törmätä häneen juoksutapahtumissa tai lenkillä Aurajoen rannalla.

Jaana Luuppala

Jaana Luuppala

Pianonopettaja

Jaana Luuppala toimii pianonsoiton lehtorina Turun konservatoriossa. Tämän lisäksi hänellä on työkokemusta myös rehtorin tehtävistä musiikkiopisto Arkipelagissa ja Rauman musiikkiopistossa. Musiikkituotannon kokemusta Jaanalla on Mäntän Musiikkijuhlilta, jossa hän oli päätuottajana v. 2014-2019. Luuppala on esiintynyt muusikkona vuosien varrella erilaisissa kokoonpanoissa ja näyttämöteoksissa, viimeisimmät Ihmisen ääni-monologiooppera (2023), Kuoleva sisar-melodraama (2021).Luuppala on Pianoaura ry:n ja lasten musiikkiteatteriin erikoistuneen Bartituurin perustajajäsen.

Henna Linko

Henna Linko

Säestäjä

Olen Henna Linko ja toimin leirillä säestäjänä. Pidän monenlaisesta musiikista ja olen työskennellyt muusikkona teatterissa, pianonsoiton opettajana sekä erilaisissa säestystehtävissä. Eri soittimien ja laulun lisäksi olen säestänyt myös kuoroa sekä balettitanssia. Tällä hetkellä päätyönä on pianonsoiton opettaminen Turun konservatoriossa. Olen opiskellut Turun taideakatemiassa sekä Sibelius-Akatemiassa, josta valmistuin 2006.

Sofianna Salmi

Sofianna Salmi

Tanssinopettaja

Sofianna Salmi on valmistunut Turun taideakatemiasta tanssinopettajaksi keväällä 2023. Tanssin ja sen opettamisen lisäksi hänen opintoihinsa sisältyivät kinesiologian opinnot, jossa syvennyttiin mm. liikkuvan ihmisen anatomiaan. Osan opinnoistaan hän suoritti Tukholmassa. Aiemmin Sofianna on opettanut useissa eri tanssikouluissa Turussa, mm. Tanssikoulu Tankka, Tanssistudio All Star,Lahjan Tytöt ja Tanssistudio Fenix. Opetuksessa Sofiannalle on arvokasta kohdata oppilaat yksilöinä, luoda ryhmälle kannustava ja lämmin ilmapiiri sekä opettaa turvallisesti ja ergonomisesti, lajikohtaisia tavoitteita tai tanssin iloa ja riemua unohtamatta.

Minna Lehtonen

Minna Lehtonen

Leirisuunnittelija

Hei, olen Minna Lehtonen ja asun Karjalohjalla mieheni maatilalla ja meillä on 6-vuotias tyttö, noin 6 kk vanha tyttö ja kaksi kissaa. Valmistuin 2007 huilunopettajaksi Turun taideakatemiasta ja olen sen jälkeen opettanut Raaseporin musiikkiopistossa, ja Vantaan musiikkiopistossa. Tällä hetkellä opiskelen varhaisiänmusiikkikasvatusta ja soveltavan muusiikin käyttö Metropolia ammattikorkeakoulussa ja sijaistan. Olen myös ollut kansanmusiikkiverkosto Lirarnan koordinaattorina ja myös Martin Wegelius-instituutin kesäleirillä huilunopettajana ja kurssikoordinaattorina..Olen vuodesta 2013 johtanut Hangon puhallinorkesteri ja käynyt myös kapukursseilla. Voit olla minuun yhtedyssä leiriin liittyvissä asioissa ennen leirin alkua. Jenny Backman-Pråhl on leirinjohtaja leirin aikana ja leirin aikana voitte olla hänen kanssa yhteydessä leiriin liittyvissä asioissa.